keskiviikko 14. toukokuuta 2008

Suomi epäonnistunut kotouttamisessa

http://www.hs.fi/keskustelu/thread.jspa?threadID=116285

Nähtävästi Hesari ei suvaitse sitä, että suomalaisia kutsutaan alkuperäiskansaksi, jolla on oikeus puolustaa elintilaansa.

[quote]Lienee selvää, että Amerikan alkuperäisasukkaiden kohtaloa kannattaa tarkastella erillään USAn historiasta. Ei sinusta varmaan olisi järkevää kritisoida Suomen nykyistä mamu-politiikkaa saamelaisten kohtalon perusteellakaan.[/quote]

Me suomalaiset olemme nyt aivan samassa asemassa kuin intiaanit ja saamelaiset aikoinaan: muualta tulevien kansainvaellusten paine uhkaa meidän maatamme, elintilaamme ja kulttuuriamme. Ja nyt meidän pitäisi päättää, mitä me aiomme tehdä asian suhteen.

Intiaanit myivät aikoinaan Manhattanin saaren muutamasta lasihelystä. Nyt Suomessa on poliitikkoja, jotka ovat valmiina lahjoittamaan Suomen pois ilmaiseksi: "vapaa liikkuvuus" ja "suomalainen hyvinvointi kuuluu kaikille" koska "globaali solidaarisuus" ja "ilmastonmuutos" sitä vaativat. Näyttää siltä, että suomalaiset ovat vieläkin huonompia kauppamiehiä kuin intiaanit aikanaan. Me emme saa edes lasihelyjä, pelkästään ilon tuntea itsemme Hyviksi Ihmisiksi.

Me suomalaiset olemme nyt se alkuperäiskansa, ja meillä on oikeus ja - menneitä ja tulevia sukupolvia ajatellen - velvollisuuskin puolustaa omaa maatamme ja elämäntapaamme.

Pakeneminen on jo alkanut: Suomessakin on jo useita lähiöitä, joista suomalaiset muuttavat pois maahanmuuttajien tieltä. Jos me haluamme tietää, mihin tämä white flight -ilmiö johtaa Suomessa 20-30-vuoden sisällä, me voimme käydä katsomassa, millainen tilanne vallitsee Ranskassa ja Ruotsissa tänään. Siellä on satoja lähiöitä, joihin edes poliisi ei uskalla enää mennä kuin isolla porukalla.

Suomalaisten ongelmaksi nousee se, että nyt maailmassa on jo liikaa ihmisiä, joten alkuperäisväestöillä ei ole enää paikkaa minne paeta.

Me olemme nyt ikäänkuin nuotiopiirissä polttelemassa rauhanpiippua. Heimon nuoret, jotka ovat ihastuneet lasihelyihin haluavat lisää maahanmuuttajia, koska nämä tuovat vaurautta ja värikkyyttä ja rikkautta ja vaientavat huutavan työvoimapulan ja rakentavat meille kauniimman väestöpyramidin. Heimon vanhat ja viisaat yrittävät sanoa, että tämä johtaa siihen, että tulevat sukupolvet ajetaan reservaatteihin ja heiltä riistetään heidän maansa ja kulttuurinsa. Heimon johtajat, jotka on lahjottu lasihelyillä yrittävät kieltää keskustelun aiheesta.

4 kommenttia:

reino kirjoitti...

Joopa joo. Hesari tapansa mukaan päätti keskustelun epäonnistuneesta kotouttamisesta antamalla viimeisen sanan sydäntäsärkevälle kertomukselle ihmiskohtaloista pakolaisleirillä. Mutta siihen ei saanut enää vastata mitään. Ei esim. tätä:

[quote]Olen itse asunut pakolaisleirissä pari vuotta ennen tänne muuttoa ja voin kokemuksesta sanoa, että leirillä asuminen ei todellakaan vastaa samaa kulttuuria ja elinympäristöä kuin omassa kotimaassa. Vai voitko väittää lasten kasvattamisen sotilaiden ympäröidessä rynnäkkökivääreiden kanssa vastaavan jonkun maan kulttuuria ja elinympäristöä?[/quote]

Aivan ensimmäiseksi haluaisin sanoa sen, että jos kaikilla Suomeen tulevilla pakolaisilla olisi samanlainen asenne kuin sinulla ja vanhemmillasi, meillä ei olisi mitään maahanmuuttajien kotouttamiseen liittyviä ongelmia.

Lipponen ja Talib ehdottavat (virallisen mantran mukaisesti) suomalaisiin kohdistettua asennekasvatusta ratkaisuksi kaikkiin ongelmiin. Minun mielestäni tänne muuttavien asenne on kotoutumisen suhteen paljon ratkaisevampi.

En väitä, että lasten kasvattaminen sotilaiden vartioimassa leirissä vastaa minkään maan kulttuuria tai ihmisten normaalia elinympäristöä. Viittasin lähinnä siihen, että esim. naapurimaissa ilmasto, ruoka ja kulttuuri ovat yleensä hyvin lähellä toisiaan. Kieliongelmat ovat vähäisempiä. Esim. muslimipakolaisten on helpompi olla pakolaisina muslimimaassa, jossa heidän uskontonsa erityisvaatimukset ovat osa arkipäivää. Jne.

Halusin vain kyseenalaistaa sen, että mitä järkeä on kuljettaa jokin valikoitu pieni ryhmä ihmisiä toiselle puolelle maapalloa sen sijaan, että pyrittäisiin ratkaisemaan konfliktin alkusyy paikallisesti. Tämän valikoidun ryhmän (kuten sinun perheesi) kannalta toiminnassa on tietenkin järkeä. Mutta entä vastaanottajamaan kannalta tai globaalisti?

Pakolaisten siirtäminen maasta toiseen tarkoittaa etnisten puhdistusten tukemista. Nykyään jos diktaattori haluaa poistaa jonkin etnisen ryhmän hallitsemaltaan alueelta, hän voi yksinkertaisesti ajaa ihmiset pakosalle luottaen siihen, että YK huolehtii näiden ruokkimisesta ja ennen pitkää kuljettaa nämä ihmiset jonnekin muualle. Diktaattorin kannalta etninen puhdistus helpottuu. Samaan aikaan Eurooppaan luodaan keinotekoisesti uusia etnisiä vähemmistöjä, joiden ei edes odoteta sopeutuvan alkuperäisväestön elämään. Etnisiä puhdistuksia tukemalla rakennetaan siis pohjaa uusille etnisille konflikteille täällä Euroopassa.

reino kirjoitti...

Auts. Olinko väärässä salaliittoteoriassani?

Oliko PaavoH:lla ruuhkaa vai kyttääkö hän Jussin Vieraskirjaa ja päättikin julkaista tuon ylläolevan kommentin 2,5 tunnin viiveellä, kun olin ensin siitä Vieraskirjassa kitissyt?

Salaliittoteoriat rikkovat pääni.

Onko Hesari sittenkin rehellinen ja puolueeton? (No ei ole.)

reino kirjoitti...

No ei jumalauta ole totta. RÖHÖHÖ. Nyt on Hesarin sensorit humoristisella päällä. Asiallisia kommentteja ei saa läpi, mutta sitten kun kirjoittaa, että monikulttuuri on rikkaus, niin sen jälkeen käy kaikki.

(Minä en postannut tätä Hesarin sivuille, sen teki joku muu käyttäen läppää, jonka heitin Jussin Vieraskirjaan. Heh. "Pieni sisäsiittoinen pesä" olisi voinut olla vielä parempi.)

Kokeilu
reino2 | 15.5.2008 17:45

Monikulttuuri on rikkaus ja maahanmuuttajat ovat voimavaroja, jotka munivat kultamunia meidän pieneen sisäsiittoiseen piiriimme. On kyse siitä, miten me opimme imemään kultamunia, jotta voimavarojen kielteinen suuntautuminen yhteiskuntaa kohtaan estetään.

Mikko Ellilä kirjoitti...

Laitoin tuohon viestiketjuun tällaisen kommentin:


Miksi mitään lähdeviitteitä ei ole annettu?

Jos kirjoitus perustuu "tutkimuksiin", miksi mitään lähdeviitteitä ei ole?!

Päivi Lipponen ja Mirja Talib väittävät käyttävänsä "tutkimuksia" omien mielipiteidensä perusteluina, mutta he eivät anna mitään lähdeviitettä mihinkään tutkimukseen.

On yllättävää, että noin korkeasti koulutetut ihmiset eivät tajua, että tutkimustuloksia siteerattaessa on annettava lähdeviite ko. tutkimukseen. Muuten lukija ei voi mitenkään tietää, mikä tutkimus on kyseessä.

Jos Päivi Lipponen ja Mirja Talib vain sanovat "tutkimukset osoittavat, että...", antamatta mitään lähdeviitettä mihinkään tutkimukseen, me emme lukijoina voi tietää, onko näitä Lipposen ja Talibin mainitsemia "tutkimuksia" olemassakaan, vai ovatko Lipponen ja Talib vain keksineet omasta päästään jotain mutu-arvauksia ja yrittäneet saada niille jotain uskottavuutta valehtelemalla, että ne mutu-arvaukset ovat muka jotain tutkimustuloksia.


Hesari julkaisi lyhennetyn version:

Miksi mitään lähdeviitteitä ei ole annettu?

Päivi Lipponen ja Mirja Talib väittävät käyttävänsä "tutkimuksia" omien mielipiteidensä perusteluina, mutta he eivät anna mitään lähdeviitettä mihinkään tutkimukseen.

On yllättävää, että noin korkeasti koulutetut ihmiset eivät tajua, että tutkimustuloksia siteerattaessa on annettava lähdeviite ko. tutkimukseen. Muuten lukija ei voi mitenkään tietää, mikä tutkimus on kyseessä.