keskiviikko 28. toukokuuta 2008

Kaupunkitoimitus, Romania ja kerjäläiset

http://www.hs.fi/keskustelu/thread.jspa?threadID=121042
Miksi nuori kerjäläisäiti palasi Helsinkiin?

Mikko Niemisen palaute Hesarin tasosta ei miellyttänyt modeja.
[quote]Miksi toimittajalta menee sekaisin romani ja romanialainen? Romaneja on Romaniassa ainoastaan 2-3% väestöstä. Västön enemmistö on romanialaisia. Ja miksi toimittajan nimi, sähköpostiosoite ja status on julkaistu jutun alussa suuraakkosin. MIKSI toimittajan kuva on täytynyt liittää ko. juttuun?

Miksi tämä on niin luokaton ja virheellinen juttu, kaupunkitoimittajaltakin.[/quote]

Kaupunkitoimituksen taso on melko heikoissa kantimissa, koska Hesari on siirtynyt uutislehdestä jonkinlaiseksi mielipidevaikuttajaksi. Uutiset valikoidaan sen mukaan miten ne vastaavat Hesarin pyrkimyksiä ja toimituksellista linjaa. Toki jokainen lehti tekee pieniä painotuksia linjansa mukaan, mutta kyllä lukijoilla on oikeus olettaa, että kaikki kaupungin merkittävät tapaukset uutisoidaan.

Kuinka moni Hesarin lukija esimerkiksi tietää, että pari päivää sitten Vuosaaressa oli yli kymmenen hengen joukkotappelu, jossa raa-asti pahoinpideltiin raskaana oleva nainen? Tätä ei kaupunkitoimituksessa nähty tarpeelliseksi uutisoida, vaikka samaan aikaan uutiskynnyksen ylittivät Töölössä karannut käärme ja raitiovaunun kolhima jalankulkija.

Tässä tapahtumista tarkemmin Iltalehden uutisissa:
http://www.iltalehti.fi/helsinki/200806047742683_hi.shtml
http://www.iltalehti.fi/helsinki/200806037738544_hi.shtml

Yritin aloittaa tästä uutisesta keskustelun, mutta moderaattori poisti keskustelun muutaman tunnin esilläolon jälkeen. Toivoisin, että tämä julkaistaisiin, koska mielestäni jokaisen lehden olisi kyettävä myös itsekritiikkiin ja sallittava itseään koskeva asiallinen arvostelu.
Eikä liioin jmk:n .
[quote]Hassua, ettei HS:kään ole saanut Romanian valtion Suomessa olevia virallisia edustajia kommentoimaan tätä asiaa mitenkään..[/quote]

Luuletkos, että HS on edes yrittänyt?

Pelottavat puskat

http://www.hs.fi/keskustelu/thread.jspa?threadID=120486
Kaisaniemenpuistossa alkaa suurremontti vuonna 2010

jmk:n ohjeistus Googlen käyttöön selventämään miksi Kaisaniemen puskat ovat pelottavia ei modeille kelvannut.

Aihe: Pelottavat puskat
Lähetetty: 4.6.2008 9:35

[quote]Asfaltille koko kenttä! Tätä mieltähän monet tuntuvat olevan, että ison cityn keskustassa pitää olla autoja ja parkkipaikkoja, ei ole kaupunki muuten. Vihreyttä haluavat vois muuttaa maalle![/quote]

IronMan ei ehkä aivan ymmärtänyt "pelottaviin puskiin" liittyvää ironiaa. Kokeilepa google-hakua "pelottavat puskat", löytyy esim. Hels. Sanomain artikkeli 2.9.2007 otsikolla Helsinki hävittää Kaisaniemen pelottavat pusikot. Sitä kautta ehkä selviää, mihin ne pelot oikeasti liittyvät (ei, ei parkkipaikkojen puutteeseen).

perjantai 23. toukokuuta 2008

Rauhanturvaajien hyväksikäyttö

Pelastakaa Lapset syyttää rauhanturvaajia lasten hyväksikäytöstä
[Artikkelin alkuperäinen keskustelu osoitteesta http://www.hs.fi/keskustelu/thread.jspa?threadID=119224 siirtynyt nettikeskustelujen hautausmaalle.]

Aluksi jmk:n jenkkisotilaiden identifiointi ei sovi HS:n moderaattorille:
Aihe: Jenkkisotilaita
Lähetetty: 27.5.2008 10:50

[quote]tosin japanista on tullut uutisia, että jenkkisotilaat hyväksikäyttävät nuoria tyttöjä siellä. ...
asiat eivät ole aina niin musta/valkoisia...[/quote]

Tarkoitako esim. tällaisia jenkkisotilaita?
http://edition.cnn.com/WORLD/9603/okinawa_rape/

Sitten poistetaan (ilman mainintaa) kommentin loppuosan viittaus moderaattorien mahdolliseen sensuuriin:
Aihe: Hyväksikäyttäjien kansallisuudesta
Lähetetty: 27.5.2008 11:42

[quote]Jotenkin vain särähtää korvaan, että perustelet sillä asiaa, ettei tilastoja ole. Eihän se ole mikään peruste suuntaan tai toiseen. Se kertoo ainoastaan siitä, että kaikki väitteemme tästä asiasta perustuvat mutu-tuntumaan ja mahdollisiin omiin havaintoihimme...[/quote]

Vaikka tietoa kansallisuudesta ei yleensä juuri levitellä, joitakin esim. BBC:n uutisia aiemmista tapauksista kyllä löytää Googlella, joten ihan omaan mututuntumaan ei tarvitse turvautua.

Eri asia sitten on, saako tällä keskustelupalstalla antaa niihin suoria pointtereita... uutisten sisältöhän ei välttämättä miellytä moderaattoreita.
Ilmeisesti tästä tiukasta moderoinnista huolimatta läpi oli päässyt sopimatonta materiaalia ja koko keskustelu sensuroitiin. HS-moderaattori vahvistaa:
Hei,
Lukuisat puheenvuorot kyseisessä ketjussa olivat karanneet hieman sivuun ketjun varsinaisesta aiheesta, mikä vaikeutti keskustelun seuraamista.
Ystävällisin terveisin,
HS-moderoija

Kommentin evoluutio aka kriittinen sana

Nimerkki Uussuomettuja kokeili kommentin muokkaamista HS:lle sopivaan muotoon.:

Versio 1 – hylätty:
Tänään HS kirjoittaa suomalaisesta miehestä, joka sai 1 v 10 kk ehdottoman tuomion naisen pitämisestä seksivankina 5 päivän ajan. Sinä aikana tapahtui pahoinpitelyjä, useita raiskauksia päivittäin, nälkiinnyttämistä ja sairauden pahentamista. Korvauksia naiselle määrättiin 3600 euroa.

Tuomitun miehen onneksi seksivanki ei ollut maahanmuuttaja.

Joensuussa toukokuussa määrättiin suomalaisen hörhön pahoinpitelemälle maahanmuuttajalle 18.000 euron korvaukset. Hörhö oli puukottanut sattumalta vastaan tullutta maahanmuuttajaa. Hörhö sai 6,5 vuoden vankeustuomion.

Sekä Joensuun miehellä, että seksivankeutta pitäneellä vantaalaisella miehellä on samankaltainen väkivaltainen tausta erilaisia pahoinpitelyjä.

Vantaalaismiehen saama tuomio halveksii suomalaista naista. Ilmeisesti raiskaustuomioihin pitäisi saada automaattisesti samanlainen rasismi-lisä, jonka oikeus määrää maahanmuuttajien pahoinpitelystä.
Versio 2 – hylätty:
On Suomessa koviakin tuomioita

Joensuussa toukokuussa määrättiin suomalaisen hörhön pahoinpitelemälle miehelle 18.000 euron korvaukset. Hörhö oli puukottanut sattumalta vastaan tullutta maahanmuuttajaa. Hörhö sai 6,5 vuoden vankeustuomion.

Sekä Joensuun miehellä että seksivankeutta pitäneellä vantaalaisella miehellä on samankaltainen väkivaltainen tausta erilaisia pahoinpitelyjä.
Versio 3 – kelpasi:

On Suomessa koviakin tuomioita

Joensuussa toukokuussa määrättiin suomalaisen hörhön pahoinpitelemälle miehelle 18.000 euron korvaukset. Hörhö oli puukottanut sattumalta vastaan tullutta miestä. Hörhö sai 6,5 vuoden vankeustuomion.

Sekä Joensuun miehellä että seksivankeutta pitäneellä vantaalaisella miehellä on samankaltainen väkivaltainen tausta erilaisia pahoinpitelyjä.

keskiviikko 14. toukokuuta 2008

Suomi epäonnistunut kotouttamisessa

http://www.hs.fi/keskustelu/thread.jspa?threadID=116285

Nähtävästi Hesari ei suvaitse sitä, että suomalaisia kutsutaan alkuperäiskansaksi, jolla on oikeus puolustaa elintilaansa.

[quote]Lienee selvää, että Amerikan alkuperäisasukkaiden kohtaloa kannattaa tarkastella erillään USAn historiasta. Ei sinusta varmaan olisi järkevää kritisoida Suomen nykyistä mamu-politiikkaa saamelaisten kohtalon perusteellakaan.[/quote]

Me suomalaiset olemme nyt aivan samassa asemassa kuin intiaanit ja saamelaiset aikoinaan: muualta tulevien kansainvaellusten paine uhkaa meidän maatamme, elintilaamme ja kulttuuriamme. Ja nyt meidän pitäisi päättää, mitä me aiomme tehdä asian suhteen.

Intiaanit myivät aikoinaan Manhattanin saaren muutamasta lasihelystä. Nyt Suomessa on poliitikkoja, jotka ovat valmiina lahjoittamaan Suomen pois ilmaiseksi: "vapaa liikkuvuus" ja "suomalainen hyvinvointi kuuluu kaikille" koska "globaali solidaarisuus" ja "ilmastonmuutos" sitä vaativat. Näyttää siltä, että suomalaiset ovat vieläkin huonompia kauppamiehiä kuin intiaanit aikanaan. Me emme saa edes lasihelyjä, pelkästään ilon tuntea itsemme Hyviksi Ihmisiksi.

Me suomalaiset olemme nyt se alkuperäiskansa, ja meillä on oikeus ja - menneitä ja tulevia sukupolvia ajatellen - velvollisuuskin puolustaa omaa maatamme ja elämäntapaamme.

Pakeneminen on jo alkanut: Suomessakin on jo useita lähiöitä, joista suomalaiset muuttavat pois maahanmuuttajien tieltä. Jos me haluamme tietää, mihin tämä white flight -ilmiö johtaa Suomessa 20-30-vuoden sisällä, me voimme käydä katsomassa, millainen tilanne vallitsee Ranskassa ja Ruotsissa tänään. Siellä on satoja lähiöitä, joihin edes poliisi ei uskalla enää mennä kuin isolla porukalla.

Suomalaisten ongelmaksi nousee se, että nyt maailmassa on jo liikaa ihmisiä, joten alkuperäisväestöillä ei ole enää paikkaa minne paeta.

Me olemme nyt ikäänkuin nuotiopiirissä polttelemassa rauhanpiippua. Heimon nuoret, jotka ovat ihastuneet lasihelyihin haluavat lisää maahanmuuttajia, koska nämä tuovat vaurautta ja värikkyyttä ja rikkautta ja vaientavat huutavan työvoimapulan ja rakentavat meille kauniimman väestöpyramidin. Heimon vanhat ja viisaat yrittävät sanoa, että tämä johtaa siihen, että tulevat sukupolvet ajetaan reservaatteihin ja heiltä riistetään heidän maansa ja kulttuurinsa. Heimon johtajat, jotka on lahjottu lasihelyillä yrittävät kieltää keskustelun aiheesta.

tiistai 13. toukokuuta 2008

Ranskassa tuomioita Irakiin rekrytoimisesta

http://www.hs.fi/ulkomaat/artikkeli/1135236342668

http://www.hs.fi/keskustelu/thread.jspa?threadID=116938

HS:n keskustelussa Ranskassa tuomioita Irakiin rekrytoimisesta
ei saanut kiinnittää huomiota viiden tuomitun "ranskalaisuuteen":

Lähetetty: 14.5.2008 23:58
Aihe: Ranskalaisuutta

[quote]... viisi ranskalaista, algerialaisen ja marokkolaisen miehen eri pituisiin vankeusrangaistuksiin "terrorismiin liittyvästä rikollisuudesta".[/quote]

Siinä näette, taaskin valtaosa pahiksista oli ranskalaisia. Kaikki kuorossa: Mikä ranskalaista miestä oikein vaivaa?

No, se "ranskalaisuus" on tietysti suhteellista. Asialla eivät olleet Jean-Pierre eikä Marcel, vaan:
Farid Benyettou
Boubakeur el-Hakim
Said Abdellah
Nacer Mettai
Mohammed el-Ayouni
Thamer Bouchnak
Cherif Kouachi
(lähde: Yahoo News)

Noitaroviot Keniassa

Väkijoukko poltti noidiksi epäilemiään elävältä Keniassa

Moderaattori ei suvainnut tätä jmk:n kirjoitusta:

Lähetetty: 22.5.2008 11:41
Otsikko: "Periaatteessa ihan sama"

[quote]Ja ihmisten polttaminen elävältä on tietysti ihan sama asia, kuin ihmisten syyttäminen noidaksi tai lahjotuksi keskustelupalstalla, eikö niin?[/quote]

Oikeaoppisessa diskurssissa se on pohjimmiltaan niinku ihan sama.

Jos jossain maailmassa, paikassa X, tapahtuu jotakin negatiivista, diskurssiin kuuluu, että asia neutraloidaan kaivamalla esiin ns. han-suomalaiset (kvg) jotka tekevät rutiininomaisesti "periaatteessa ihan samoja" kauheuksia. Samoin on tasapuolisuuden vuoksi muistettava mainita, että paikassa X on paljon hyvääkin. Esimerkiksi rento meininki, kiireetön elämäntapa jne.

P.S. Myös Saudi-Arabiassa on paljon kauniita rakennuksia.

Islamilainen puolue ruokkii rasismia

Hesarin kipupisteet alkavat löytyä. Ilmeisesti mediassa on kiellettyä sanoa, että Thorsin ja Suomen Islamilaisen Neuvoston ainoa ongelma Abdullah Tammen suhteen on se, että Tammi paljasti kortit liian aikaisin. Vastaavansisältöinen kommentti ei mennyt läpi myöskään Kalevassa.

Ja koska näin on kiellettyä sanoa, arvelen, että tässä aletaan lähestyä kipeää totuutta. :)

http://www.hs.fi/politiikka/artikkeli/1135236277269
http://www.hs.fi/keskustelu/thread.jspa?threadID=116443

Eiväthän ne tavoitteet sinänsä kenellekään yllätyksenä tule: islam on kokonaisvaltainen uskonnollinen JA poliittinen järjestelmä, jonka tavoitteena on säädellä kaikkia elämänalueita tarkasti. Lopullisena tavoitteena on tietenkin islamin vallan ulottaminen koko maailmaan.

Kaikki Tammen porukan tavoitteet tulevat suoraan koraanista. Vastaavia vaatimuksia on esitetty muissakin Euroopan maissa. Sharia-laki on enemmän tai vähemmän virallisesti jo nyt käytössä paikallisesti Ison-Britannian muslimiyhteisöissä. Myöskään se, että Tammi uhkaa Viroa terrori-iskuilla ei ole mitään uutta. Norjassa mullah Krekar on uhkaillut hänelle turvapaikan antanutta maata terrori-iskuilla aina kun ei ole saanut tahtoaan läpi.

Oleellista on se, että muissa Euroopan maissa sharia-lain vaatiminen ja terroriuhkailut ovat alkaneet vasta kun muslimeja on noin 5-10% väestöstä. Koraanihan antaa muslimeille tarkat ohjeet myös siitä, miten heidän tulee käyttäytyä ollessaan lukumääräisesti alakynnessä: muslimilla on oikeus ja jopa velvollisuus hämätä vääräuskoisia ja valehdella heille todellisista tavoitteistaan.

Abdullah Tammi on vain liikkeellä hieman etuajassa.

Silti olen ehdottomasti sitä mieltä, että Islamilaista puoluetta ei pidä lailla kieltää, vaikka Thors ja Brax ovat sellaista harkinneet. Myöskään vaalikynnyksellä temppuilu ei ole suotavaa.

Demokratian keinoin voidaan ajaa myös epädemokraattisia tavoitteita. On täysin mahdollista, että suomalaiset esim. päättävät demokraattisessa kansanäänestyksessä ottaa Suomen hallitusmuodoksi islamilaisen teokratian. Minun mielestäni poliittinen keskustelu tästä asiasta olisi hyvä aloittaa jo nyt kun muslimit ovat vielä maassamme vähemmistönä.

torstai 8. toukokuuta 2008

Hugo kansallistaa teräsyhtiön

http://www.hs.fi/talous/artikkeli/Chavez+vahvisti+Venezuelan+ter%C3%A4syhti%C3%B6n+kansallistamisen/1135236306219
http://www.hs.fi/keskustelu/article.jspa?articleID=1135236306219

Nimimerkki mrdc76:n yritys aloittaa keskustelu.
Sitä itseään?

Chavez haukkuu Merkeliä natsiksi jollain käsittämättömällä perusteella, mutta tämä "bolivarilainen sosialismi" vaikuttaa kansallissosialismilta sanan varsinaisessa merkityksessä. Mitä seuraavaksi? Juutalaisia aletaan vainoamaan kapitalisteina ja kansan vihollisina?

Suomalaismoskeijoille rahaa saudilähteistä

http://www.hs.fi/kotimaa/artikkeli/1135236292490
http://www.hs.fi/keskustelu/thread.jspa?threadID=116543
[quote]Monia eri uskovaisia on tullut nähtyä ja seurattua ja kaikkia samaa tekopyhyyttä.[/quote]

Se ei varmaankaan ole kenenkään mielestä ongelma, jos rikas saudisheikki tulee Helsinkiin seiväsmatkalle, ajelee limusiinilla yökerhosta toiseen ja käyttää alkoholia ja prostituoituja.

Ongelma ovat ne muslimit, jotka haluavat muuttaa Suomen Saudi-Arabian kaltaiseksi maaksi. Ja minä en nyt tarkoita, että rikkaaksi öljyntuottajamaaksi.

keskiviikko 7. toukokuuta 2008

Huono-osaisuuden kasautuminen uhkaa Helsingin lähiökouluja

http://www.hs.fi/kaupunki/artikkeli/1135236145516
http://www.hs.fi/keskustelu/thread.jspa?threadID=115596

JE: Yritin tätä Hesarin lähiökoulukeskusteluun -turhaan:
Voisiko kehitystä hidastaa, laittamalla Suomen ruotsalaisiin kouluihin maahanmuuttajakiintiöt? Esimerkiksi viisi maahanmuuttajaa jokaista luokkaa kohti. Näin paine ei keskittyisi suomenkielisiin kouluihin. Maahanmuuttajamyönteisemmillä suomenruotsalaisilla tuskin olisi mitään tällaista kokeilua vastaan.

lauantai 3. toukokuuta 2008

Lämpenevä ilmasto voi tuoda paljon pakolaisia Suomeenkin

http://www.hs.fi/kotimaa/artikkeli/1135236036257
http://www.hs.fi/keskustelu/thread.jspa?threadID=114942

[quote]Ihmiskunnan historiassa on kautta aikojen esiintynyt kansainvaelluksia. ...
On selvää, että tälleinen epäoikeudenmukaisuus EU:n puitteissa pakolaisten vastaanotossa ei voi jatkua vuosikymmenestä toiseen. Suomenkin täytyy oppia ottamaan vastuuta kansainvälisesti huonompiosaisista. Esimerkiksi ilmastomuutosten uhreista. Se edelyttää Suomen kansalta enenkaikkea henkistä kasvua.[/quote]

Entä jos suomalaiset eivät vain halua kasvaa henkisesti?

Entä jos suomalaiset yksinkertaisesti kieltäytyvät olemasta kehitysmaiden ylijäämäväestön kaatopaikka?

Onko sellaista mahdollisuutta olemassa?